|
|
|
|
Tämän kokoontumisen tarkoitushan on että pystyisimme antamaan selvän kuvan miten Sodankylässä alkoi meidän mielestä urheiluharrastukset ? Miten ne alkoivat ? Missä olivat urheilujen harrastuksien ja kilpailupaikat ? Pystymmekö omien tietojen perusteella sanomaan urheilun syntypaikan Sodankylässä ?Selvitettäisiin jokainen miten on kokenut nuoruuden aikaiset tapahtumat urheilun parissa ja mitä on jäänyt muistiin ?Minulla selvä käsitys ja rohkenen esittää omasta puolesta että Sodankylän urheilun syntypaikka on Piilolan piha-alue ja sen läheisyyteen tehdyt urheilun suorituspaikat, jossa järjestettiin myös kilpailuja sekä talvella ja kesällä, kysyn kuka voi esittää muita vaihtoja ? Viittaan karttaan joka esitän tässä.1920 oliko tämän vuoden ennen tai jälkeen Piilola ämmin pirttiin oli majoitettu rajavartio-osasto, näitten sotilaitten harrastuksiin kuului kaikenlainen urheiluharrastus, suorituspaikka oli piha-alue, kun sotilaat lopettivat niin me nuoret jatkoimme. Niin että piha-alueella tapahtui. Myös yksi asia vahvistaa väitettäni, että tänne tuli Suojeluskunta, jonka toimisto ja varasto tuli Piilolan isompaan rakennukseen (katso kartta n:o 2), tähän tuli aluepäällikön asunto (Kaarlo Reini).Suojeluskunnan toimintaan kuului yhtenä osana ammuntojen lisäksi, urheilu ja hiihtokilpailut, näitten suorituspaikat näkee kartasta, nämä suorituspaikat tehtiin Suojeluskunnan toimesta. Tämä muisti kuva minulle on jäänyt. Olihan Suojeluskunta ainoa urheilua harrastava liike niin pitihän olla paikat missä kilpailtiin. Esimerkiksi vuoden 1920-28 väliseltä ajalta, ei ainakaan minulla ole tietopuolista selvyyttä mitä urheiluharrastuksia tuona aikana Sodankylässä on ollut. En ole kuullut enkä nähnyt kirjoituksia urheilun tapahtumista.Minulla on käsitys että edellä olevana aikani urheiluharrastus syntyi sekä vahvistui voimakkaaksi, eteenkin nuorten keskuudessa, oli myös urheilumielisiä perheitä, joitten vanhemmat hyväksyivät nuorten urheiluharrastukset. Olihan monta nuorta, joista olisi voinut kehittyä hyväkin urheilija, kun olisivat saaneet oikeaoppista tietoa urheilusta, tätä mahdollisuutta ei ollut vaan jokainen hankki nämä itse.Koska nämä Suojeluskunnan urheilumuodot eivät olleet riittäviä sille urheilua harrastavalle piirille eteenkin nuorille, olihan muutenkin pohjoiseen perustettu urheiluseuroja, näin se alkoi ajatus perustaa tännekin urheiluseura, näin käytiin synnytykseen, josta on kulunut yli 50 vuotta (v 1978) ja menestys on ollut kiitettävä. 50-vuotias Lapin Veikot vietti 12 p:nä marraskuuta 1978 syntymistään. Joulukuun 16:nä 1928 pidettiin Piilolan ämmin pirtissä seuran perustava kokous, puhetta johti Kaarlo Reini jne. Tällöin perustettiin Sodankylän V & U seura, johtokunnan puheenjohtaja Veikko Kangasniemi (1929 - 1930).Niin alkoi Sodankylän V & U seuran toiminta, en muista joko silloin aloitettiin voimistelut kansanopistolla ? Seuran puheenjohtajaksi tuli Aaro Raappana (1931-42). Seura rekisteröitiin vuonna 1931 jolloin nimi muutettiin Lapin Veikoiksi. Nimi syntyi kun Rovaniemellä oli seura Lapin Pojat eli Lapin Veikot oli nimen jatko, tämä oli nimen synty. Raappanan kautena tuli uutena muotona voimistelu. Hänhän oli itse harrastanut voimistelua että hän pystyi antamaan ohjeita eri telineillä. Näin syntyi uusia urheilumuotoja entisten lisäksi. |
|
Webmaster
|